keskiviikko 5. maaliskuuta 2008

Värityksiä hakemassa

Mitä on tapahtunut sitten viime päivityksen? Hankkeen aikana on vietetty kahdet syntymäpäivät ja likimain sinnepäin kahdetkymmeneet syntymättömyyspäivät. Väki on hajasijoitettuna pitkin erinäisiä muita projekteja, työssäoppimista ja osa kulkee päivittäin Helsingissä ja toiset painavat aamun pikkutunneille ties minkä hankkeiden pyörteissä. Kaikesta huolimatta puhtaaksipiirto on edennyt huimasti ja salaisista kansioista löytyy puolisensataa puhtaaksipiirrettyä puuta, kukkaa, kahvikuppia, aaltoa, nojatuolia, silmäparia, kelloa, hattua ja ties mitä. Värityssuunnitelmia on laadittu ja paraikaa työnalla on kuvioiden värittäminen.

Yksittäiset kuviot ovat saaneet väriä pintaan ja ilme on pikkuhiljaa pääsemässä esiin.

Kuviot väritetään tietsikan avulla ja kannujen kylkiin on ruvennut ilmaantumaan sieltä sun täältä kaappien kätköistä lainattuja kukkapainatuksia.

Ja yksittäiset kasvit huojuvat toistaiseksi tummanpuhuvaa mustaa vasten. Sunnuntaina 9.3 on erityinen päivä. Vähintäänkin yhtä erityinen kuin syntymättömyyspäivät ja hullunkuriset kahvikutsut. Koko porukka on aavistuksen täpinöissä ja olo on kuin neljän vanhalla, joka odottaa näkevänsä joulun suuren yllätyksen. Siis silloin meillä on niin paljon väritettyjä kuvioita, että pääsemme kokonaissommitelman kimppuun. Kuviot rupeavat elämään omaa omituista elämäänsä lavasteissa, niiden kokoa, paikkaa ja lopullisia värejä päästään hienosäätämään ja kokonaisuus saadaan pikkuhiljaa hahmottumaan. Siis volalaa ja jännitystä.

keskiviikko 6. helmikuuta 2008

Ja sitten ajatuksia - kysymyksiä ja luonnoksia

Alustavia idealuonnoksia on kertynyt lisää. Pikkuhiljaa aloitetaan puhtaaksipiirtovaihe. Päälimmäisenä ideana on käsinpiirretyn ja esim. skannatun tekstiilipinnan, posliinikuppien kuvioiden tms. yhdistäminen. Lavastukseen lähdetään siis tavoittelemaan sellaista henkeä kuin puvustuksessakin on unohtamatta kuitenkaan Klaus Haapaniemen tyylistä printtimaailmaa.
Kapalevytulosteiden maksimileveys 150 cm sanelee irtolavasteiden muotoa. Kannuihin ja pulloon lähdetään hakemaan pitkullaista ilmettä.

Ja pullonkorkkia sekä etiketin ilmettä etsitään oikeista esineistä.

Ja ehkäpä lähdemme hakemaan vettä ostereiden hengissäpitimiksi. Ensi viikolla on jälleen treffit ja silloin pääsemme näkemään mm. lisää nojatuoleja, kahvikannuja, peilejä, kelloja, kasveja, kylttejä ja vettä. Karo lupasi tehdä syväluotausta käsikirjoituksen 16 kohtaukseen kirjojen kautta ja muut pureutumalla vielä kerran elokuviin.
Askarruttavia kysymyksiä jäi muutamia ilmaan:
Miltä Veijarikissan puku näyttää?
Missä kohdin näyttämöä rappuset ovat?
Mistä osterit tulevat lavalle?
Missä Mursun ja Nikkarin ovi sijaitsee?

Kuvasatoa

Mona toimi hovikuvaajana ja yhteistuumin teippailtiin shakkiruutulattia kuvausten taustaksi. Jola hillitön puvustusvastaavaa

Ja sitten lavastuksesta vastaava kaarti

Kukas sinä olet, kysyi toukka


Tänään on ehditty pitää pienoinen välikatselmus. Viikko on ollut yhtä hulabaloota. Maanantaina käytiin Kaarinassa katsomassa tulostusmateriaaleja ja mahdollisuuksia. Ja päivää jatkettiin kuvausten merkeissä - mitkä sitten meinasivatkin lamaannuttaa rykmentin totaalisesti. Naurun määrä sai vatsalihakset ja posket kramppaamaan ja ehkäpä kuvaajankin miettimään kannattaako toiste lähteä yhteistyöhön tämän poppoon kanssa. Innostus on kuitenkin pysynyt katossa Jolan lähettämät puvustuskuvat saaneet ideat liikkeelle. Tässä siis Kaalimato, jota varten divaaniatuunataan uuteen uskoon.
Tittelityy ja tittelitom - ajatuksena on alustavasti lainata ihanien kultatrikoitten kultausta myös lavasteisiin tai pikemminkin peileihin, joiden muodonhakuun otettiin virikkeitä hitusen antiikkikirjoista. Samoin vaaleanpunainen kutkutti

Hassu Hatuntekijä

Mursu ja Nikkari

perjantai 1. helmikuuta 2008

Divaani

Tällaiselta sitten tuo autotallista löytynyt "divaani" näyttää. Ehkäpä pikemminkin sänky=) No joka tapauksessa lavitsan pituus on 170cm ja korkeus 40cm sekä päädyn korkeus 55cm. Tätä voitaneen käyttää divaanin runkona.

Maanantaina on kymmenen hujakoilla lähtö Kaarinaan Lightpress-painotaloon ja reissun jälkeen on luvassa Hesellä välikatselmus aikaansaannoksista. Eli luonnoksia, luonnoksia mukaan ja sitten pureudutaankin mittakaavan suomiin mahdollisuuksiin. Ja klo.14.00 on rykmentin kuvaus Salossa. Joten nyt hymyilyharjoituksiin peilin ääreen mars mars.

Ensimmäisen tapaamisen tajunnanvirtaa

Ihanaa, kun mukana on joukko muitakin hurahtaneita, Ihmemaahan eksyneitä. Ensimmäisen teatteritapaamisen tiimoilta jäi inspiroitunut olo, joten liikkeen synnyttäminen ja liikkeelle lähtö oppilaiden kanssa pääsee nyt mukavasti vauhtiin.

torstai 31. tammikuuta 2008

Sanoja kylteissä

Ihana päästä osalliseksi teidän aivoituksianne. Kiitos!

Yhtenä osana Liisassa on Kylttitanssi. Tanssin koreografina on Ulla Koho. Kylttitanssissa tanssijoilla on käsissään kyltit.
Kyltti:
  • 10 kpl
  • 30 x 60 cm, vaaka
  • valkoinen pohja, musta teksti tai nuoli
  • 5 kpl nuolikylttiä, nuoli vaakasuuntainen
  • tekstit: STOP KOM TULE TÄNNE DITÅT

Jola

Kuvia alkuajatuksista ja vähän myös ajatuksia

Tilasta on vihdoin komea mallinnus. Eli tämmöiseltä urakka sitten vaikuttaisi. Esitys alkaa ylätasanteelta vasemmasta yläkulmasta, jossa Liisa istuskelee jättiläismäisessä nojatuolissa lueskellen kirjaa. Oikeaan alakulmaan on vuorostaan alustavasti ajateltu jättiläismäistä pulloa, mikä peittäisi taakseen osittain samaisessa laidassa olevan kulun takatiloihin.


Lavastusprokkiksen pohjaksi perehdyttiin mm. myyrä animaatioihin, tsekkiläiseen kuvituksen maailmaan ja lähdettiin liikkeelle mm. puiden hahmottelusta


Värimaailman runsauteen ja mehukkuuteen tutkimusmatkaa

Ja pieniin yksityiskohtiin. Ajatukset ovat siis vasta aluillaan - mutta kutkuttavaa on tuloillaan



Seuraavaksi treffit ja pienoinen välikatselmus pidetään Kaarinan hesellä ja tuumaillaan sitten maanantaina miten matkaa jatketaan

Maanantaina on luvassa myös rykmentin ryhmäkuvan otto. Melkoista yhdennäköisyyttä havaittavissa=)

keskiviikko 30. tammikuuta 2008

Karjaalla

Tänään käytiin tutustumassa teatterin tiloihin ja annettiin ajatusten lentää. Prokkis paisui - kuten tavallista - hitusen matkan aikana ja päivän saldona on lavasteita alatasenteelle 2,5m x 11 m ja ylä tasanteelle 2,1m x 11m ja irtorekvisiittaa, johon lukeutuvat:

jättiläismäinen irtopullo
kahvikannu
kellot
divaani,
peilit 8kpl
nojatuoli
kanin kello
kissan häntä
kissan tassut

Irtolavasteet tehdään pystyssä pysyvinä tasoina. Luvassa on siis jumalallisen kutkuttava hurahtaminen tuohon ihmeen kummalliseen maailmaan.